Ei haukku haavaa tee?

Postasin viime perjantaina sosiaalisen median kanaviini kuvan, johon oli laittanut kuvatekstiksi muutaman ruman kommentin, jonka olen internetissä saanut. Postaus kirvoitti paljon kommentointia ja selkeästi herätti ajatuksia. Sain yhden kommentin, jossa minua pyydettiin tekemään enemmän sisältöä joka kumpuaa positiivisen kautta.

”Pulmia on, siitä ei pääse kukaan mihinkään, mutta niiden nostaminen jatkuvasti esille, ja kun aina on jopa aihe sama, saa pohtimaan sitä miksi kirjoittaja ei pääse koskaan asian herraksi. Haluaisin enemmän lukea Anni sinun onnistumisestasi kuin siitä mitä negatiivista palautetta saat. ”

Itse koen, että suurin osa postauksistani on hyvin positiivisia ja koin perjantaisen postaukseni myös olleen sitä. Näen itseni olevan ”tilanteen herrana” juurikin sen takia, koska en anna roskakommenttien vaikuttaa itseeni, muuten kuin voimaannuttaen minua. Tämän voimavaran käytän siihen, että saisin omalla somekäyttätymisellä hyvää muutosta aikaan. Se, että julkaisen muutaman ilkeän kommentin somessani ei tarkoita sitä, että märehdin niitä tai kaipaan sympatiaa. Niiden tarkoitus on herätellä ihmisiä, avata silmiä somen raadollisuudesta ja saada aikaan keskustelua. Koen onnistuneeni siinä erittäin hyvin tämän osalta. Jokainen postaushan on myös täysin tulkinnanvarainen, koska siitä puuttuu kaikki ilmeet ja eleet sanoman takaa.

Perjantaisenkin julkaisun takana oli itsevarma hymy ja pieni pilke silmäkulmassa näpäyttäen niitä ketkä anonyyminä ilkeilevät. Valitettavasti myöskään se, että kirjoitan aiheesta kerran tai kaksi ei riitä, sillä ei saada vielä tarvittavaa muutosta aikaan.

Kommentit voi lukea alta.

”Ei Annin ongelma ole vatsan seudulle kertyvä rasva tai istuessa näkyvät rasvamakkarat. Annin ongelma on ylipaino. Mutta ei tätäkään kai saisi sanoa ääneen, koska poliittinen korrektius.”

”Pitäiskö julkaista vain kasvokuvia tai normivaatteet päällä niin kukaan ei ilkeile ylipainosta ?”

”Olen yli 5-kymppinen ja kroppa tuollainen, pysyy varsin vähäisellä liikunnallakin tuossa kuosissa. Kuvan nainen on vasta 3-kymppinen. Taidan ollakin hyvin säilynyt.”

”Keskivartalolihavuuttahan tämä on eikä mitään muuta.”

”Selluliitista en tiedä, mutta ihan selvät jenkkakahvat on. Melkoisen tukeva ollakseen fitness-kisaaja, mutta varmaan terve ja hyväkuntoinen. Jos ei halua saada palautetta kuvistaan, niin ei varmaan kannata laittaa niitä esille.”

Ja arvatenkin kaikki kommentit anonyymeiltä henkilöiltä. Olisi mukava jutella kyseisten henkilöiden kanssa vaikka kasvotusten.


Juuri tällaista käytöstä ja ihmisten mielikuvia siitä minkälaiseen muottiin jokaisen ihmisen pitäisi asettua, vastaan taistelen. Siinä vaiheessa, kun normaalipainoinen ihminen nähdään ylipainoisena ja ihmiset lähtevät joukolla lynkkaamaan, on jossain pahasti vikaa.
Olen saanut monta viestiä niin naisilta kuin miehiltäkin, kuinka some on aiheuttanut heille ulkonäköpaineita ja itseinhoa. Minkälaista esimerkkiä me haluamme tulevalle sukupolvelle näyttää? Ensi kerralla, kun olet laukomassa omia mielipiteitäsi nettiin ja arvostelemassa, mieti hetki. Haluatko olla se joka jakaa positiivista energiaa vai lietsoo pahaa oloa?

”Ei haukku haavaa tee” sanoi yksi opettajistani ollessani ala-asteella. Toivon, että yksikään opettaja tai aikuinen ei vähättele lapsen tai nuoren tunteita. Haukku tai yksikin ilkeä kommetti voi repiä rumatkin haavat, jotka kestävät mahdollisesti läpi elämän. Onneksi itselleni ei näistä ”haukuista” arpia jäänyt, enkä edes muista kuka sanoi ja mitä, mutta opettajan vähättelyn muistan aina.

Kuvat: Senja Rapila

Onneksi kuitenkin suurin osa saamastani palautteesta on positiivista ja ihanaa, kiitos siitä teille <3

Lue myös:
Normaalinpainoinen – ylipainoinen
Fitnessmallin vatsamakkarat

Seuraa myös:
Instagram @avatraining
Snapchat @annivall
Facebook www.facebook.com/anni.personaltraining
Tilaa kanavani Youtubessa: avatraining

LIITY KAUNIS MINÄ FACEBOOK -RYHMÄÄN täällä

Saatat myös pitää näistä...

4 comments

  1. Sä olet Anni kaunis, nuori nainen. Keep on going ja eiköhän se tosiaan ole niin, että nimettömänä negailu kertoo enemmän siitä arvostelijasta kuin arvosteltavasta.

  2. Luulen että nuo kummalliset negatiiviset kommentit kertovat ennemmnkin kommentoijan omasta huonosta olosta kuin sinun persoonastasi tai ulkonäöstä. Blogistasi välittyy niin paljon positiivisuutta että se tuo sellaista esiin ihmisissä. Toivottavasti uskaltaisivat ottaa sinusta itselleen uuden esikuvan. Sinunlaisia, niin sisäisesti kuin ulkoisesti upeita naisia tarvittaisiin esiin paljon enemmän!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *